lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kaivataanko lisää opastusta?

Metsähallitus on pistänyt monia rakennuksia myyntiin viime aikoina, esimerkiksi myyntikohteina ovat olleet luontokeskus Oskari ja Ruunaan luontotalo jotka ovat toimineet opastuskeskuksina retkikohteiden läheisyydessä.

Luontokeskus Oskari on ollut suljettuna viime vuodesta (2015) lähtien. Sulkemispäätökseen vaikuttivat mm. kävijämäärien laskeminen, päänäyttelyn vanhentuminen sekä hyvin kasvanut kaupallinen tarjonta Rantasalmella ja Savonlinnassa. Savonlinnassa palvelee nykyään Riihisaarella toimiva Saimaan opastuskeskus. Lisäksi Porosalmella on ollut matkailutoimintaa tarjolla aika paljon. Luontokeskus Oskari on toiminut Linnansaaren opastuskeskuksena mutta opastuksen painopistettä on alettu siirtää Riihisaaren lisäksi Porosalmelle ja Oraviin yhteistyössä alueen matkailuyritysten kanssa parantamalla kansallispuistotiedon saatavuutta näissä kohteissa sekä tarjoamalla elämyksellistä tietoa verkossa. Luontokeskus Oskari on siis nykyään myynnissä.

Ruunaan luontotaloa on puolestaan myyty vuodesta 2014 huutokauppojen avulla. Syynä myyntiin on Ruunaan luontotalon vähäiset kävijämäärät. Ruunaan opastus tapahtuu nykyään Neitikoskella jossa toimii Ruunaan retkeilykeskus.

Tulevaisuus

Saa nähdä mitä näille kahdelle kohteelle keksitään etenkin jos näyttelytoiminta näissä kohteissa ei innosta ihmisiä tarpeeksi. Elikkä näissä pitäisi olla jotain muuta tarjolla.

Koska Luontokeskus Oskarin läheisyydessä sijaitsee Hotelli Rinssi-Ervesti näkisin Oskarin toimivan sekä näyttelykeskuksena, kahvilana että juhlatalona. Ehkä myös jonkinlainen matkaparkki voisi tulla myös kysymykseen.

Lisäksi Ruunaan luontotaloa voisi enimmäkseen vuokrata niin majoitus-, kokous- kuin juhlakäyttöön ja voihan sen pihapiiriin tai entisiin näyttelytiloihin sijoittaa infopisteen.
Luontokeskuksen tilat voivat joka tapauksessa toimia jopa välinevuokraamonakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti