Tietoa blogista

Olen Tomi Antinoja, Varkaudessa syntynyt ja Mikkelissä asuva henkilö.

Työskentelen tällä hetkellä työkeskuksessa mutta teen sivutyönä musiikkia ja kuvataidetta. Lisäksi teatteria olen jonkin verran tehnyt mutta saatan joskus palata teatterin ääreen. Kirjoittaminen on ollut osa minun elämääni, olen tehnyt jonkin verran tarinoita mutta nykyään teen runoja ja sanoituksia niin omalle tuotannolleni kuin muille artisteille.

Lisäksi minua on kiehtonut vanhat rakennukset sekä laivat ja olen usein haaveillut siitä että ne saattaisi johonkin uusiokäyttöön, esimerkiksi matkailukohteiksi. Aikaisemmin haaveilin ryhtyväni matkailuyrittäjäksi mutta minun voimani eivät enää riitä siihen koska minulla on paljon töitä niin vapaaehtoistyön kuin kulttuurin puolella.

Tällä blogilla puran mielikuvitusmaailmaani tulevaisuuden matkailusta ja yritän jakaa sitä muille, ties vaikka joku muu kiinnostuisi esimerkiksi Tuusulassa Liesjärven kansallispuiston läheisyydessä olevan entisen metsäoppilaitoksen tai Mäntyharjulla sijaitsevan Pyhäniemitalon perinnetilan muuttamisesta matkailukäyttöön. Ideoiden jakamista olen harkinnut myös lodjauksen merkeissä mutta tästä blogista löytyy varmasti ideoita tuleville matkailuyrittäjille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti